Olitpa itse, tai olipa joku läheisistäsi yrittäjä, olet sydämellisesti tervetullut Suomen monipuolisimmalle yrittäjyyttä ja sen hyviä ja huonoja puolia käsittelevälle sivustolle. Artikkelimme sukeltavat syvälle yrittäjien sielunmaisemaan ja käsittelevät erilaisia liiketoiminnan aloittamiseen ja pyörittämiseen liittyviä asioita. Tämän sivuston tarkoitus ei ole maalata virheellisen yltiöpositiivista kuvaa yrittäjyydestä, mutta ei myöskään pelotella – asiat kerrotaan niin kuin ne ovat. Yrittämiseen liittyy monia ristiriitaisia tunteita, esimerkiksi yhtäältä vapaus päättää omista työajoista, toisaalta jatkuva stressi tulovirran ylläpitämisestä.

Liian moni suomalainen yrittäjä uhraa kaiken aikansa ja rahansa yritykselleen. Uhrauksia täytyykin toki tehdä. Mutta jos kaikki aika menee töissä ja yrittäjä laiminlyö velvollisuuksiaan vanhempana, puolisona ja ystävänä jatkuvasti, voimavarat työssä jaksamiseen hupenevat nopeasti. Yrittäjänä toimiminen on kuitenkin lopulta vain työtä. Vaikka oma elanto on siitä kiinni, on elämässä paljon myös muitakin asioita, jotka ovat tärkeämpiä kuin raha. Ypenter.fi käsittelee muun muassa näitä ja monia muita kysymyksiä, joten meitä kannattaa seurata päivittäin.

Yrittämisen lyhyt oppimäärä

Tapoja yrittää on loputtomasti ja siksi yhtä yleispätevää tekstiä kaikille toimialoille on mahdotonta kirjoittaa. Yleisellä tasolla kaikkia yrittäjiä ja yrityksiä yhdistää kuitenkin muutama seikka. Tärkein kaikista on tekemisen palo. Joskus päivät venyvät pitkiksi, mutta sitä ei kannata säikähtää ja siitä on syytä mainita heti läheisilleen, kun yritystoimintaa on perustamassa. Yrittäjän työaikaa ei lasketa kellon mukaan, sillä varsinaisen tuottavan työn lisäksi pitää hoitaa laskutukset, viestintä, palkanmaksut, postitukset ja muut juoksevat asiat.

Oheistoiminnat voi toki ulkoistaa vaikka kokonaan, jolloin yrittäjälle itselleen jää tehtäväksi vain myydä omaa osaamistaan tai palveluitaan. Kirjanpitäjien ja työntekijöiden palkkaaminen nostavat kuitenkin yrityksen kulurakennetta, joten voi olla kannattavampaa ainakin aluksi tehdä asioita itse niin paljon kuin vain pystyy. Toimintaa on aina helpompi skaalata ylös- kuin alaspäin. Toinen tärkeä seikka kaikenkokoisille yrityksille on verkostojen luominen. Yksikään yritys maailmassa ei toimi ilman sidosryhmiä ja alihankkijoita ja omia kontaktejaan kannattaakin käyttää hyödyksi.

Kuinka yritys perustetaan?

Artikkeleissamme kerrotaan tarkemmin, mitä kaikkea yritystä perustettaessa pitää ottaa huomioon, mutta tässä pieni tiivistelmä. Varsinainen yrityksen perustaminen, eli y-tunnuksen hankkiminen, on yksi helpoimmista tehtävistä yritystoimintaa aloitettaessa. YEL-vakuutusten ja veroilmoitusten täyttäminen sekä mahdollisten lainahakemusten rustaaminen vievät kuitenkin selvästi eniten aikaa koko prosessissa. Apua kannattaakin hakea paikallisilta yritysneuvojilta, koska lomakkeissa ja eri nettipalveluissa vilisevät termit eivät välttämättä aukea kovin helpolla aloittavalle yrittäjälle. Ja totta kai pitää myös päättää, kuinka kirjanpito ja laskutus toteutetaan yrityksessä.

Mikään yritys ei menesty ilman myyntiä, joten kannattaa kartoittaa mahdollista asiakaskuntaa jo ennen y-tunnuksen saamista. Monet yrittäjät ovatkin jo meritoituneet alalla ja tulleet sitä kautta tunnetuksi ammatissaan, mikä helpottaa asiakkaiden hankkimista. Jos liikeidea on kannattava, yrittäjä voi myös hakea ELY-keskukselta starttirahaa ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi. Starttiraha maksetaan suoraan yrittäjälle, ei yritykselle ja starttirahalle on mahdollista hakea myös jatkoa toisen puolen vuoden ajaksi. Jotkut liikeideat vaativat pankkilainan ottamista, jotta laitteet ja tilat saadaan toimintakuntoon.

Suomessa osataan yrittää

Suomi on pullollaan menestyviä yrityksiä. Eikä tällä tarkoiteta pelkästään pörssiin listautuneita jättiyhtiöitä, vaan ylipäätään yrityksiä, joiden liiketoiminta on tukevilla kantimilla ja liikevaihto kasvamaan päin. Suomalaiset yritykset ovat maailmalla erittäin arvostettuja, sillä maamme korkea tietotaidon taso tunnetaan lähes joka puolella maapalloa. Eikä kansainvälisesti menestyneiden suomalaisyhtiöiden toimiala rajaudu pelkästään IT-alaan, missä me olemme perinteisesti osaavaa kansaa, vaan esimerkiksi maailman hissinvalmistusbisnes on vahvasti suomalaisissa käsissä. Kone Oyj työllistää maailmanlaajuisesti yli 53 000 henkilöä.

Viime vuosina Suomessa on saatu todistaa pelialan yritysten voittokulkua. Supercellin ja Rovio Entertainmentin kaltaiset menestystarinat ovat lisänneet kotimaista koodiosaamisen tasoa huimasti ja alan yritysten työvoiman turvaamiseksi maahan on pitänytkin perustaa uusia pelialan koulutusohjelmia. Kaiken lisäksi Suomesta on ponnistanut maailmalle useita peliensä parhaita e-urheilijoita. Eikä ole syytä unohtaa tietoliikennealan jättiläisiä, kuten DNA:ta tai Elisaa, saatikka Nokiaa, jonka matkapuhelimet tekivät Suomesta 90-luvulla maailman puhelinbisneksen keskuksen. Lisää infoa suomalaisista suuryrityksistä löydät tältä sivustolta.

Buustia bisnekseen

Harvassa ovat ne yritykset, jotka eivät kohtaa missään vaiheessa toimintaansa kassavajetta. Liikeidea voi olla timanttinen, mutta jos kehitystyö venähtää pidemmälle kuin odotettiin, rahat voivat loppua kesken. Bisnesenkeleiksi kutsutaan pääomasijoittajia, jotka sijoittavat yleensä nouseviin IT-alan start-up-yrityksiin, jotka ovat juuri tässä tilanteessa. Osaamista on, tuote on hyvä, mutta aika ja raha loppuvat kesken. Bisnesenkelit ovatkin auttaneet monia suomalaisia yrityksiä alkuun ja nousemaan jopa maailmanlaajuiseen menestykseen. Bisnesenkeleiden avulla voikin saada yrityksensä kukoistamaan.

Jos et ole netissä, et ole olemassa

Millään yrityksellä ei ole nykyään varaa olla olematta netissä. Kaikilla yrityksillä tulee olla vähintään oma nettisivunsa, mieluiten myös ainakin Facebook-tili. Vaikka valtaosa asiakasvirrasta tulisikin luonnostaan muualta kuin netin kautta, pitää muistaa, että puskaradio toimii tänä päivänä parhaiten juuri netissä. Jos yrittäjä A suosittelee yrittäjä B:lle yritys X:ää alihankkijaksi, mutta X:llä ei ole mitään tietoa itsestään saatavilla netissä, yhteistyösopimus voi jäädä tekemättä ihan vain siksi, että asia unohtuu muissa työkiireissä. Myös tästä aiheesta löydät lisää ypenter.fi:stä!